lauantai 12. heinäkuuta 2014

Lauantain aamupäivän puheet

Illan pekoni- ja donitsijuhlien jälkeen kaikki eivät ilmeisesti ole vielä ihan parhaimmillaan, aamulla osallistujajoukosta puuttuu arviolta kolmasosa.

9.00 The Skeptics Guide to the Universe -livenauhoitus

SGU
SGU on yksi suosituimmista tiedepodcasteista ja suuri osa ihmisistä on tullut TAM:iin heidän ansiostaan. He ovat olleet mukana TAM:ssä jo vuosia ja ovat joka vuosi järjestäneet livelähetyksen. Rebecca Watson on perinteisesti poissa, mutta muu vakiopaneeli on paikalla. Vieraana on mentalisti Banachek ja lavalla käy lähetyksen aikana Ajay Appaden, James Randi ja George Hrab.

Kyseessä on podcast, jonka jokainen voi ladata omalle koneelleen. En näe syytä purkaa tätä tähän blogiin enempää. Mikäli et ole koskaan kuunnellut ohjelmaa, kokeile ihmeessä. Tämä ei ole turhaan suosituimpien listalla.

10.00 Vain 10 %
Dr Karl Kruszelnicki

Puheen piti olla otsikolla "Great Moments in Australian Science", mutta saavuttuaan Vegasiin hän näki mainoksen elokuvasta Lucy. Elokuvan ideana on, että nainen joutuu kuljettamaan lastin huumeita, pussi hajoaa ja Lucy saa supervoimat ryhdyttyään käyttämään 100 % aivoistaan. Tämä oli Karlin mielestä riittävän hassu sattuma, joten hän vaihtoi puheensa aiheen.

Ihminen ei koskaan käytä yhtäaikaa kaikkia aivosolujaan. Karl käyttää vertauksena jäykkäkouristusta, jossa kaikki lihakset supistuvat yhtäaikaisesti. Lihakset saattavat revetä irti luista tai jopa rikkoa luita. Ei ole mitään järkeä lähteä tavoittelemaan vastaavaa aivoissa. Aivoissa ei ole yhtään turhaa osaa, mutta jos osa poistetaan, loppuosa aivoista pystyy kompensoimaan ja ottamaan poistetun osan tehtävät.

Karl kertoo Alan Turingin ja Applen omenalogon tarinan. Hieno tarina, jonka hän lopuksi paljastaa olevan valhe. Applen 70-luvun sateenkaariomenalogo ei ollut seurausta homoseksuaalisuutensa vuoksi vankilaan joutuneen Turingin myrkkyomenalla tekemästä itsemurhasta, vaikka olisi ollut upea hatunnosto. Graafikko oli saanut tehtäväksi tehdä omenalogon, mutta kaikki luonnokset näyttivät enemmän kirsikalta. Omena alkoi näyttää hänen mielestään omenalta vasta, kun hän poisti siitä palan. Sateenkaarivärit ovat seurausta ajasta ja paikasta: San Fransisco 70-luvulla. 

11.00 Kuinka mieltään voisi muuttaa?
Julia Galef

Tavallisesti valokuvaa tai tapahtumaa katsoessa sen sisältö otetaan vastaan ja se tulkitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kummallisuuksia tai epäjohdonmukaisuuksia ei huomata heti, ne täytyy prosessoida. Rattaat pyörivät ja hetken kuluttua kummallisuus tai anomalia osataan osoittaa. Julia käyttää esimerkkinä tätä kuvaa.


Kuvassa on selvästi kaksi pesukarhua rinteessä.

Ja leijuva kivi.

Aivot raksuttavat ja koittavat löytää jonkin järjellisen selityksen tapahtumalle. Kun loppujen lopuksi tajuaa, että kyseessä on peilityyni järven pinta, kuva on järkevä eikä se ole enää ristiriidassa kokemuksiemme kanssa.

Yhdysvalloissa oli 1954 säröille menneiden tuulilasien epidemia. Tuulilaseihin alkoi ilmestyä pieniä säröjä, kuin ilmakiväärillä ammuttuja koloja. Kun asia uutisoitiin, poliisille alkoi tulvia ilmoituksia ilkivallasta. Virallinen tutkimusryhmä tutki asiaa ja kertoi lopulta "yli vuoden ikäisiin autoihin alkaa kerääntyä kiveniskemiä". Uutisointi sai ihmiset tutkimaan omaa tuulilasiaan ja huomaamaan siinä jälkiä, jotka olivat olleet siinä koko ajan. Heidän ajattelutapaansa oli muutettu siten, että he lähtivät etsimään jälkiä ja luonnollisesti löysivät niitä.

Julia Galef
Anomalioiden huomaaminen on myös uuden tiedon perusta. Kun anomalia huomataan, sitä aletaan tutkia ja vanha totuus saadaan korvattua uudella, paremmalla totuudella.

11.30 Vuoden 1991 tuhkarokkoepidemia Philadelphiassa: Mitä menneestä voidaan oppia?
Paul Offit

Paul on tullut tunnetuksi rotavirusrokotteen kehittäjänä. Tuhkarokko saatiin melkein kokonaan hävitettyä laajojen rokoteohjelmien ansiosta. Jotkin uskonnolliset ryhmät alkoivat jättää rokotteita pois, eivätkä viranomaiset tienneet tästä. 1991 tuhkarokkotapauksia alkoi pompahdella päivä päivältä enemmän ja syy selvisi vasta, kun kaupungin terveyspalveluista vastaava viranomainen sai puhelun tuntemattomalta naiselta. Nainen kertoi, että hänen kirkkonsa kieltää rokotteiden käytön.

Paul Offit
Kirkon jäsenet eivät antaneet lapsiaan sairaalahoitoon vaan antoivat lastensa kitua ja kuivua hiljaa kotonaan. Sadat lapset sairastuivat, kyseisen kirkon lapsista joka 35. lapsi kuoli. Koska kirkko on pieni, kuolleita lapsia oli "vain" neljä.

Mitä tästä voidaan oppia? Kun rokotteiden kattavuus väestössä pienenee, ensimmäisenä palaavat kaikkein kiukkuisimmin leviävät taudit. Tämä on nähtävissä kaikkialla maailmassa, kun ihmiset jättävät lapsensa rokottamatta julkkisten ohjeistamana. Tilanne on tällä hetkellä nurinkurinen, ammattilaisia ei haluta uskoa ja homeopaatteja kutsutaan televisioväittelyihin asiantuntijoiksi. Tämän hetkistä tilannetta voi seurata useilla sivuilla, itse pidän eniten Jenny McCarthy Bodycount -sivustosta. Siellä on laskureita sairastuneista ja kuvia ja videoita lapsista, jotka ovat sairastuneet rokotteilla estettäviin tauteihin.

Uskonto ei oikeuta tekemään lapsista marttyyreja. -Paul Offit

Offitin luennon diat löytyvät täältä.

11.45 Muistitehdas
Elizabeth Loftus

Elizabeth psykologi ja asiantuntija muistiasioissa. Hän aloittaa puheensa kertomalla Hillary Clintonin muistiharhasta. Clinton kertoi puheessaan juosseensa lentokoneesta luoteja väistellen suojaan käydessään Bosniassa 1996. Todellisuudessa lentokentällä oli valtiopäämiehen vastaanotto, kaikki meni hienosti ja suunnitelmien mukaan. Hillaryn muistikuva oli väärä ja hän pyysi sitä anteeksi myöhemmin. Mitt Romneyllä oli kirkas muistikuva tapahtumasta, joka tapahtui ennen hänen syntymäänsä. Ihmisten muistia voidaan muokata helposti. Loftus tekee yleisölle testin, jossa piti tunnistaa kolme hahmoa. Hän istuttaa mieliin väärät kasvot ja osa yleisöstä lankeaa ansaan.
Elizabeth Loftus
Stressi pahentaa tilannetta. Armeija kouluttaa sotilaitaan mahdolliseen vangitsemistilanteeseen, stressin määrää ilmaisevat kortisolitasot ovat sotilailla todella suuret. Näille sotilaille tehdyt muistikokeet näyttävät, että jopa 51 % saatiin huijattua.

Loftus esittelee erilaisia tapoja muuttaa muistikuvia tai istuttaa kokonaan uusia muistoja. Slate kirjoitti aiheesta artikkelin. Jutussa ihmisille näytettiin muunneltuja kuvia ja pyydettiin ihmisiä kertomaan muistavatko tapahtuman. Vastaajat kehittivät tarinoita, kuten "Muistan miten näin tämän uutisissa ja miten tapahtuman sanottiin ***".

Loftus esittelee useita tutkimuksia, joissa ihmisille istutettiin huono muisto jostain ruoka-aineesta. Väärät muistot voivat olla samalla tavalla tunteita herättäviä ja ne saavat aikaan samanlaisen vasteen fMRI-tutkimuksissa. Vääriä muistikuvia voidaan istuttaa yhtälailla keskivertoihmisille ja ylivertaisen muistin omaaville.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Bacon & Doughnut Party

Perjantaina juhlittiin taas Penn Jilletten kotibileissä, eli niinsanotuissa Bacon & Doughnut Partyissä. Ideana on, että kaikki saavat osallistua ja tapahtuma on ilmainen, mutta osallistujilta toivotaan 20 $ lahjoitusta JREF:lle. Tapahtumaan osallistuu iso osa TAM:n osallistujista ja myöskin samaan aikaan järjestettävästä Freedom Festistä.

Penn Jillette on tekemässä elokuvaa joukkorahoituksella ohjaaja Adam Rifkinin kanssa. Elokuvan nimeksi tulee Directors Cut ja siinä on keskivertoa hivenen moniuloitteisempi juoni. Penns Sunday School -podcastia kuuntelevat tietävätkin jo juonen. Elokuvaa on ilmeisesti saatu kuvattua jo jonkin verran ja nyt kuvattiin elokuvan loppuun kohtaus, jossa Pennin bändi No God Band esittää "I quit my job, my job becomes hunting you" -kappaleen ja sadat rahoitukseen osallistuneet tanssivat elokuvan nimeä kantava paita päällään. Biisi tanssittiin ja kuvattiin kahdesti ja vasta sitten pääsi itse juhla käyntiin.

Nimensä mukaisesti juhlissa on tarjolla reilusti pekonia, donitseja ja rock'n rollia. Ihmiset tanssivat ja nauttivat tarjoiluista. Kuvat kertovat varmaankin kaiken tarvittavan.

Mike Jones

Heather Henderson ja nimettömäksi jäänyt kitaristi



Sini

Selkeästi suosituimmat t-paidat








Perjantain iltapäivän puheet

Lounaan jälkeen puheet jatkuvat taas

14.00 Paneeli: Lääketieteessä nähtävän pseudotieteen psykologia
Panelisteina ovat Harriet Hall, Scott Lilienfeld, Paul Offit ja Steven Novella. Puheenjohtajana David Gorski

David kysyy panelisteilta mitä "mieli ja ruumis" heille tarkoittaa? Harriet Hallille mieli tarkoittaa mielipidettä ja muistia. Sitä käytetään myös metaforana, mutta se on täysin teennäinen jako. Hän sanoo sen olevan tyhmä jako, koska keho ja mieli ovat sama asia. Aivot ovat osa kehoa, sen lähettämät ja vastaanottamat signaalit ohjaavat kehoa. Mieli on aivojen luoma tila.

Scott Lilienfeld, Paul Offit ja Steven Novella
Joogan sanotaan kehittävän mieltä, mutta Steven Novella sanoo vaikutusten olevan ihan samat kuin millä tahansa liikunnalla tai venyttelyllä. Meditoinnin sanotaan laskevan pulssia ja nostavan verensokeria. Steven haluaisi nähdä tutkimuksen, jossa verrattaisiin rinnakkain meditointia ja sohvalla makaamista. Kummatkin ovat pintapuolisesti sama asia, joten kehon reaktio pitäisi olla sama. Mikäli mieli yksinään onnistuttaisiin lääkitsemään meditaatiolla, se voitaisiin testata.

Voiko "mieli ja keho" -lääkintää olla ilman tätä kahtiajakoa? Steven sanoo, että keskustelua pidetään tarkoituksella epämääräisenä, jottei testattavia väitteitä syntyisi. Paul tähdentää, että mielialalla on testattava vaikutus paranemiseen ja esimerkiksi masentuneet paranevat hitaammin. Se, voiko mieltä lääkitä erikseen, ei kuitenkaan liity tähän. Kun kipeään käteen kiinnittää huomiota, siihen sattuu enemmän. Mikäli huomio kiinnitetään toisaalle, kipu vähenee. Kipu on psykologista.

David Gorski
Psykoterapiaa ei voida sokottaa, sillä jokainen potilas ja terapeutti on oma yksilönsä. Tietenkin tuloksia voidaan verrata tilastollisesti, mutta virhesignaalien voimakkuutta ovat reippaasti on mahdoton poistaa ja vaikea saada mitattua. Jokaisen terapiamuodon toiminnasta pitäisi olla kunnollisia todisteita.
Harriet Hall, Scott Lilienfeld ja Paul Offit
Reiki, terapeuttinen kosketus ja kaikki muut "energiahoitomuodot" ovat kiinnostavia ihmisten mielestä helppoutensa ja sairaalakustannuksiin verrattuna halvan hintansa vuoksi. Irrallisia, sisällöltään tyhjiä termejä, kuten "hyvinvointi" ja "energia", on helppo viljellä. Niillä hyväuskoiset ihmiset asiakkaiksi ja tämän jälkeen on mahdollista ryhtyä puhumaan syövän parantamisesta ja muista FDA:n mukaan laittomista terveysvaikutuksista.

Eric kysyy kysymyksen

Call it what it is. Exercise (tai-chi). Relaxing (meditation). Stretching (yoga). Anything else is ritualistic bullshit. -Steven Novella.

15.30 Miksi neurotieteet ovat tärkeitä?
Ginger Campbell

Teknisten vaikeuksien takia Karen Stollznown puhe myöhästyi ja siirrettiin tuonnemmaksi. Aikataulussa ollut Jamy Ian Swissinpuhe oli jo aiemmin siirretty lauantaille

Kaikki hermostojen toiminnalle tärkeät molekyylit syntyivät evoluution tuotteina ennen monisoluisten eliöiden syntyä. Suuret aivot syntyivät vasta noin pari sataa miljoonaa vuotta sitten.

Ginger pitää neurologian perusteiden nopean kertauksen käyttäen laakamatoa esimerkkinä. Sillä on vain 302 neuronia, mutta sen "aivot" ovat toimintaperiaatteeltaan ovat samanlaiset kuin omamme. Tunteet ovat biokemialtaan samanlaisia kaikilla eläimillä. Geenit, biokemia ja ympäristö yhdessä muokkaavat aivoista sellaiset kuin ne ovat. Tämän takia skeptikot eivät välttämättä saa muokattua ihmisten mielipiteitä, vaikka kuinka vedenpitävästi saisivat todistettua heidän väitteensä vääräksi. Rationaalinen ajattelu on osa aivojen toimintaa ja se pitää harjoituttaa sinne erikseen.

15.00 Klingoneista avaruusolentoihin: Teorioita avaruusolentojen viestinnästä
Karen Stollznow

Populaarikulttuurissa avaruusolennot ovat ulkomuodoltaan aina ihmisten kaltaisia. Kaksi silmää, joiden alla nenä, jonka alla suu, kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Heidän kielensä on elokuvissa yleensä paljon toistoa sisältävää höpöhöpöä. Xenolingvistiikkaa, oikeaa keinotekoista kieltä kuultiin ensimmäistä kertaa Star Trekissä. Klingonien kielellä julkaistaan tänä päivänä mm lehteä.

Karen Stollznow
Miten hankalaa olisikaan ymmärtää avaruuden olentojen kieltä? Suomenkielen sanontojen suora suomentaminen aiheuttaa varmasti hämmennystä. Esimerkiksi "sananlaskun" tai "lehmänkauppojen" suora kääntäminen ei varmastikaan ole tehokasta kommunikointia. Toisesta kulttuurista on tiedettävä valtavasti, jotta sanoihin tulisi mitään järjellistä sisältöä. Eläinkunnasta löytyy paljon sanatonta viestintää, jota emme pysty tulkitsemaan ollenkaan. Niin sanottu Voynichin käsikirjoitus on 1400-luvulta peräisin oleva kirja, jota on jo sata vuotta yritetty turhaan saada tulkittua.

Fantasiakirjallisuudessa ulkoavaruuden olennot kommunikoivat telepaattisesti, mutta mitään tarkempaa tietoa tästä ei luonnollisestikaan ole.

Karen kertaa yleisimmät ufokokemukset ja tarinat. Kielitieteiden kautta tähän loppuun kaluttuun aiheeseen saa ihan uutta hehkua.

16. 30 Miksi kaikki (muut) ovat tekopyhiä
Robert Kurzban

Robert on psykologi, joka tutkii käyttäytymistä. Hän esittää kuvan, jossa aivojen sisällä on moduleja, asioita, jotka pyörivät pään sisällä. Sen lisäksi aivoissa on rajapinta sosiaalista kanssakäymistä varten, joka suodattaa vain tietynlaisen sisällön ulos. Aivot tekevät oikopolkuja ja ovat huonoja havainnoimaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Robert Kurzban
Tietyissä olosuhteissa tietämättömyydestä on hyötyä. Et voi valehdella asioista, joita et oikeasti tiedä. Ihmisluonto on lisäksi hyvin huono arvioimaan itseään. 94 % college-opettajista sanoi olevansa keskivertoa parempia ja 68 % sanoi olevansa parhaassa neljänneksessä.

Aivojen tehtävänä ei ole myöskään tehdä ihmisestä onnellista, tietty määrä pelkoa saattaa pitää ihmisen varuillaan ja hengissä.

Modulit kertovat mikä on väärin ja mikä on oikein. On helppo kertoa mitä muut tekevät väärin, mutta on myös helppoa perustella itselleen miksi juuri minä voin tällä kertaa poiketa tästä samasta säännöstä.

17.00 Kuka valehtelee, kuka todistelee itselleen? Seksuaalisten syytöksien osapuolten näkemyserojen alkuperä
Carol Tavris

Miksi kaikki eivät voi olla nähdä asiaa yhtä selvästi kuin minä? Ihminen rakentaa oman näkökulmansa ja asenteensa omasta näkökulmastaan ja omien kokemustensa perusteella.

Carol Tavris
Carol kertoo muutaman raiskausesimerkin. Ilmeisen kuuluisassa tapauksessa nainen oli syyttänyt yliopiston lacrosse-joukkueen pelaajia joukkoraiskauksesta. Tässä ei tilastojen valossa ole mitään ihmeellistä, mutta totuus oli kuitenkin toinen. DNA-todisteet, alibit ja uhrin muuttuva tarina  vakuuttivat lopulta tuomarin pelaajien syyttömyydestä. Yliopisto oli jo tuominnut pelaajat julkisesti erottamalla heidät, eivätkä pyytäneet julkisesti anteeksi.

Ulkopuolisella tarkkailijalla on kaksi mahdollista näkökulmaa, hän on joko uhrin tai syytetyn puolella. Mitä varmemmin uskoo oman näkökulmansa totuudenmukaisuuteen, sitä kauemmas ajautuu toisen näkökulmasta. Carol käyttää pyramidiesimerkkiä, mikäli kaksi eri näkökulmaa ovat lähellä toisiaan, tarkkailijat ovat pyramidin huipulla vierekkäin. Kun valitaan puoli ja sen totuudenmukaisuus on tarkkailijan mielestä todennäköisempi, tarkkailijat laskeutuvat eri puolille pyramidia ja ajautuvat kauemmas toisistaan.

Carol puhuu raiskauskulttuureista, "slut shamingistä" ja muista vastaavista naisiin kohdistuvista uhista ja käyttää vain heteropareista tehtyä tutkimusta. Jokainen naisen lause tai teko voidaan tulkita positiiviseksi signaaliksi. "Ei", kieltäminen, poistyöntäminen jne voidaan tulkita myös suostumukseksi. Myöhemmin asiat voidaan muistaa täysin eri tavoin. Mies muistaa kiusoittelevan poistyöntämisen, nainen ahdistavan päällekäymisen kielloista huolimatta. Ihmisen muisti on helposti muokattavissa, joten erilaiset näkökulmat ovat odotettavissa.

Carol kertoo hauskoja ja noloja tilanteita omasta menneisyydestään. Puhe on hauska ja pitkä, mutta skeptinen puoli jää hyvin ohueksi.

17.45 Selviävätkö kirkot tämän päivän läpinäkyvästä kulttuurista?
Daniel Dennett

Daniel Dennett on yksi "ateismin neljästä hevosmiehestä" Christopher Hicthensin, Richard Dawkinsin ja Sam Harrisin kanssa.

Nykyisessä vapaan ja nopeasti kulkeavan tiedon yhteiskunnassa kuka tahansa voi mennä nettiin kertomaan mielipiteensä tai uskomuksensa muille. Muut tietävät yksilön uskomukset, yksilö tietää muiden uskomukset, tietää heidän tietävän ja niin edelleen. Kaikki on avointa. 1975 maailmassa oli tuhansia tai ehkä jopa miljoonia ihmisiä, jotka tiesivät pappien käyttäneen lapsia hyväkseen. He eivät kuitenkaan tienneet muista ihmisistä, luulivat olevansa yksin ja pitivät suunsa kiinni.
Daniel Dennett
Miten ja minkälaiset yhteisöt selviävät? Yksisoluisten eliöiden täytyy saada energiaa elääkseen, täytyy lisääntyä tuottaakseen jatkumon ja niillä täytyy olla membraani (suojakuori), jolla voivat pitää haitalliset ainekset ulkopuolella ja hyödylliset sisäpuolella. Yhteisöt toimivat samalla tavalla. Japanilainen teeseremonia opetetaan tytöille erityisissä kouluissa ja niissä suoritetaan erilaisia tasoja. Ne saavat rahoituksen vanhoilta suvuilta, niiden perinne siirtyy eteenpäin lapsille ja perinteen tarve on ollut suojattuna tiiviillä kulttuurilla. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, nuoret tytöt eivät halua osallistua eivätkä pidä yllä perinnettä. Vanhemmat eivät  enää laita lapsiaan teeseremoniakouluun ja koko perinne on vaarassa. Se ei katoa koskaan, mutta sen suosioon tulee valtava lovi.

Samaan sarjaan kuuluvat pyramidihuijaukset, ne kasvavat ja elävät kunnes niiden membraani häviää ja ne muuttuvat läpinäkyviksi. Yhä harvempi haluaa laittaa rahojaan pyramidiin, kasvu hidastuu ja se hajoaa oman mahdottomuutensa alle.

Miten tämä toimii kirkkojen kanssa? Ne keräävät rahaa ja uusia jäseniä saarnaamalla kirkkoon kuulumattomille, kirkon jäsenet antavat rahojaan heille ja kutsuvat tuttaviaan mukaan kirkkoon.

Membraaneja kirkolla on kaksi. Ensimmäinen on kirkon ulkopuolen ja sisäpuolen välillä, toinen seurakunnan ja papiston välillä. Useassa kirkossa on toimiva lähes ateistinen papisto, joka saarnaa uskovalle seurakunnalle, joka vuorostaan on eristetty kirkkoon kuulumattomista vääräuskoisista. Dennett on kirjoittanut aiheesta kirjan Linda LaScolan kanssa.

Internetistä löytyy suljettu sivusto, johon uskonsa menettäneet papit voivat mennä hakemaan vertaistukea. Teologisesta tiedekunnasta valmistuneet eivät enää halua papin virkaan ja eri kirkkoja odottaa työvoimapula. Toisaalta väki vähenee ja uskonnottomien määrä kasvaa jatkuvasti. Kirkkoja ei voi pienentää, eikä niitä oikein voi sijoittaa harvempaan, joten pian on odotettavissa hitaan tukehtumisen nopeutuminen väen kaikotessa ja kulujen pysyessä ennallaan. Mitä vähemmän kirkkoja on olemassa, sitä harvempi niihin menee.

Dennett kertoo sanoneensa Richard Dawkinsille, ettei meillä ole tarvetta saada kirkkoja kuolemaan sukupuuttoon. Riittää, että ne pakotetaan muuttumaan niin erilaisiksi, ettei niillä ole enää nykyisenlaista valtaa. Dinosauruksetkaan eivät varsinaisesti kuolleet koskaan sukupuuttoon, linnut ovat niiden jälkeläisiä.

Perjantain aamupäivän puheet

Aamu alkaa aamiaisella. Tänä vuonna aamiainen on maksullinen, mutta on tänä vuonna huomattavasti monipuolisempi kuin viime vuonna. Suomalainen kaipaisi leipää ja juustoa, mutta meneehän se pekoni sellaisenaankin.

Kello yhdeksältä valot himmenevät ja videoscreeneillä alkaa pyöriä tuttujen hahmojen tähdittämä versio Will Pharrellin kappaleesta Happy. Tietenkin ihan uusilla sanoilla ja biisin nimi voisi olla Randi. Edit: Tässä linkki videoon. George esittelee videon lopuksi itsensä ja astuu lavalle. Seuraa viisitoistaminuuttinen stand up -pläjäys, jossa George käy läpi viimeisen vuoden skeptikkoja ja tiedefaneja puhuttaneet uutiset.

D.J. Grothe
George Hrab
























Seuraavaksi lavalle astuu D.J. Grothe, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi. Hän luettelee pitkän listan maita, joista osallistujia on tullut. Saatan olla puolueellinen, mutta Pohjois-Eurooppa tuntuu olevan erittäin hyvin edustettuna tänä vuonna. Suomalaisia on tänä vuonna ainakin kolme, lisäksi  ruotsalaisia ainakin saman verran, norjalaisia muutama, belgialaisia ripakopallinen jne. D.J.

Michael Shermer tulee omasta puolestaan toivottamaan kaikki tervetulleiksi.

Seuraavaksi Randi itse tulee toivottamaan hyvää huomenta ja kaikki tervetulleiksi kokoukseen. Randi on tapansa mukaan hauska ja sulava esiintyjä. Hän kertoo Massimo Polidoron kirjoittavan hänestä elämänkertaa ja toivoi ihmisten kertovan Massimolle asioita, joita tämä voisi käyttää kirjassaan. Edellisenä iltana kasinon elokuvateatterissa näytettiin kolmessa eri salissa Randin elämästä kertova An Honest Liar ja Randi kertaa ihmisten kommentteja ja reaktioita elokuvaan. Koskettava puhe päättyy raikuviin aplodeihin.
James Randi
Michael Shermer
























9.30 Paneeli: Voiko rationaalisuutta opettaa?
Paneelissa Daniel Dennett, Julia Galef, Barbara Drescher ja Scott Lilienfeld, puheenjohtajana Ginger Campbell

Panelistit esittelevät itsensä ja kertovat vuorollaan oman näkemyksensä rationaalisuuden opetettavuudesta. Kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, ettei rationaalinen ajattelu synny itsestään ja ilman vaivaa. Barbara kertoo opettamisen vaikeudesta ja erilaisten lähtökohtien vaikutuksesta.
Scott Lilienfeld, Julia Galef, Daniel Dennett ja Barbara Drescher
Mitä rationaalisuus sitten on? Julian mukaan se voidaan mieltää johdonmukaiseksi päättelyksi, täydelliseksi ajatteluksi tai joukoksi työkaluja. Ensimmäistä ja viimeistä voi opettaa, täydellinen ajattelu on parhaassa tapauksessa näiden tulos. Dennett behavioral brain sciences
Scott alleviivaa sitä, miten se on pakko opetella ja miten hankalaa hidas ja johdonmukainen ajattelu on. Kukaan ei ole immuuni kognitiivisille harhoille, vaikka olisivat kuinka lahjakkaita tai korkeasti koulutettuja. Barbara sanoo, että taidot ja tiedot on mahdollista opettaa, mutta niiden jatkuva käyttö eri konteksteissa ei tule luonnostaan. Toivoa on. Dennettin mielestä kokemus on tärkeintä. Tilastot, tiedot ja taidot ovat tärkeitä, mutta niiden käyttämisen harjoittelu on pakollista. (Tässä on mielestäni hieno perustelu vähän typerämmillekin posteille Skepsiksen fb-seinällä. Helppoja maaleja vastaan on hyvä harjoitella ja niiden avulla työkalujen käyttökokemus kasvaa.) Ajatusharjoitukset, kuten esimerkiksi loogisten virheiden nimeäminen hiljaa omassa mielessä, totuttaa rationaalisen ajatusmallin käyttöön. Mitä luonnollisempaa se on, sitä vähemmän tarvitsee nähdä vaivaa työkalujen käytössä.
Julia Galef ja Daniel Dennett

Julia käyttää vertauksena oman kehonkielen hallintaa. Itsensä rentouttaminen ja sanattoman viestinnän hallinta vaatii harjoitusta, mutta ajan kanssa siitä tulee helpompaa.

10.45 Harmaan massan 50 sävyä: Terve skeptisismi ja valaistuneet aivot, Sally Satel

Sally kertoo aivokuvantamisen kiinnostavan siksi, että se on visuaalista ja tavallisesti värikästä. Ihminen aistii mieluiten näköaistinsa kautta, joten aivokuvantaminen on geenikarttoihin verrattuna paljon kiinnostavampaa suuren yleisön mielestä. Sally on itse psykiatri ja erikoistunut addiktioihin. Hän näyttää kuvia tavallisista aivoista ja kokaiiniriippuvaisen aivoista. Dopamiinireseptoreiden määrä on reippaasti matalampi kokaiinin käyttäjillä. Samaa "onnellisuustasoa" ei enää saa normaalista elämästä niin helposti, dopamiiniannoksensa saadakseen riippuvainen tarvitsee kokaiinia, joka vapauttaa suuria määriä dopamiinia. Tämä on yksinkertaistettu versio kokaiiniriippuvuuden synnystä. Aivot muuttuvat pysyvästi vastaavia aineita käytettäessä, mutta tämä ei ole tietenkään koko totuus. Aivot muuttuvat joka kerta, kun ihminen oppii uuden taidon tai tavan. Italian kielen oppimista ja heroiinin käyttämistä ei yleensä rinnasteta, vaikka ne voitaisiin. Riippuvuutta ei voida parantaa tämänhetkisillä lääkkeillä, ainoastaan vieroitusoireita voidaan lievittää.
Riippuvuutta voidaan tutkia monella tasolla: Molekulaarisella, neurokemiallisella, fysiologisella, psykologisella, käyttäytymis-, sosiaalisella ja ympäristötasolla.

Sally Satel
Sally kertoo esimerkkejä potilaistaan, entisistä sotilaista, lakimiehistä jne. Osa ei käytä lyhythihaisia paitoja ollenkaan, koska kokevat kyynärvarsiensa näkemisen niin houkuttelevana, että saattavat palata huumeiden pariin. Kysymys on pienestä hyvänolontunteesta ja lyhyestä onnen hetkestä, jotka kuitenkin kasautuvat ongelmaksi. Sama logiikka pätee ylensyömiseen, uhkapelaamiseen, huumeisiin ja tupakkaan.

11.15 Aivojen kuvantamisen käyttö ja väärinkäyttö: Skeptikon opas, Scott Lilienfield

Scott aloittaa historialla. Egyptiläiset kuvittelivat aivojen olevan ylimääräistä täytettä, Aristoteles oletti aivojen jäähdyttävän verta. Sydän reagoi selvästi, kun kiihdymme tai kun ajattelemme ahkerasti, joten on aika helppo ymmärtää miksi ajattelun oletettiin tapahtuvan sydämessä. Aivot ovat tunnetun universumin monimutkaisin systeemi. Scott esittelee fMRI:n (functional magnetic resonance imaging) toimintaa ja erilaisia käyttökohteita. Aivojen suoraa toimintaa ei saa seurattua, mutta fMRI pystyy seuraamaan muutoksia aivojen hapen tarpeessa seuraamalla hemoglobiinia sisältävien punasolujen liikettä. Käyttökohteita on kymmeniä perustutkimuksesta aina markkina- ja bränditutkimuksiin.

Scott
Viime syksynä IgNobel-palkinnon saanut tutkimus, jossa tutkittiin kuolleen lohen aivojen toimintaa tämänhetkisillä laitteilla,  nostaa esiin laitteiden rajallisuuden. Koko kuvaa ei välttämättä saada, eikä kuvantamisen antamista tuloksista voida välttämättä vetää luotettavia johtopäätöksiä. Jotkut ovat ehdottaneet jopa valheenpaljastuskokeita, joissa käytettäisiin kuvantamistapoja.

Spoony kuuntelee
Kuvantamista käytetään todella outoihin asioihin ja välillä tuntuu kuin listalla olisi enemmänkin IgNobel-ehdokkaita.

Scott tähdentää, että kuvantamista tulisi käyttää hypoteesien testaamiseen työkaluna. Tällä hetkellä käyttö saattaa olla kuitenkin pelkkää aivojen kuvaamista jonkin ärsykkeen aikana ja johtopäätösten tekemistä niistä.

11.45 Skeptiikan historia Scientific Americanin sivuilla, Marriette DiChristina

Scientific American on lehti, joka on ilmestynyt jo 169 vuoden ajan. Marriette on päätoimittaja ja kertoo kuinka lehti on kehittynyt ajan kanssa ja kuinka se on tapahtunut. Hänen puheensa on perjantain pääpuhe.



SA on osa Nature-perhettä ja sitä julkaistaan 14 eri kielellä ympäri maailmaa. 1845 se oli viikottain ilmestyvä lehti, jota julkaistiin New Yorkista käsin ja joka maksoi 2 $ vuodessa. Ensimmäinen numero käsitteli paranneltua junanvaunua ja Morsen lennätinjärjestelmää. Lehden laittoi alulle Rufus Porter, joka oli oman aikansa Pelle Peloton lukuisine keksintöineen. On mieltä kääntävää ajatella mitä kaikkea lehden sivuilla on ollut. Lehteä perustettaessa Darwin ja Wallace eivät olleet vielä julkaisseet evoluutioteoriaansa, eivätkä Wrightin veljekset olleet vielä lentäneet. Kaikki tieteellisesti merkittävät tapahtumat käytiin läpi perinpohjaisesti ja lehdessä haastateltiin kaikki merkittävät tieteentekijät. Marriette esittelee arkistomateriaalia, Alfred Russell Wallacen haastattelun, jossa hän selittää uutta ja käänteentekevää evoluutioteoriaa, Wrightin veljesten kuvia ja haastatteluja, Marie Curien Nobel-haastattelun, Houdinin haastattelun yms. Lehden arkisto näyttää olevan oikea aarreaitta.

Väittelytyöpaja

Edward Tabash on lakimies ja opettaa väittelyn mekaniikkaa. Esimerkkinä hän käyttää jumalan olemassaolemattomuuden todistamista argumenttien väittelyn keinoin.

Edward Tabash

Jos kellarista kuuluu ääni jolle ei löydy mitään selitystä, se ei ole todiste siitä, että siellä on jokin yliluonnollinen olento. Kukaan ei voi myöskään todistaa, ettei äänen lähde ole avaruusolento.

Yleensä sanotaan, että todisteiden puute ei ole todiste mistään. Tabash sanoo kuitenkin todisteiden olemassaolemattomuuden olevan todiste ilmiön olemassaolemattomuudesta, mikäli ilmiön pitäisi ehdottomasti jättää todisteita olemassaolemattomuudestaan.

Edward puhuu julkisen väittelyn mekaniikasta ja alkuasetelmista. Väittely koostuu väittelijöiden esittelemisestä, 20 minuutin alkupuheenvuoroista, 10 minuutin kumoamisvaiheesta, vuoropuhelusta, yleisön kysymyksistä ja kommenteista ja viimeiseksi loppupuheenvuoroista. Mieti tarkkaan väittelyn nimeä ja aihetta. Onko aihe tarkalleen ottaen sellainen, josta olet menossa väittelemään vai voidaanko väittely johtaa eri teille. Väittelyn aihe kannattaa pitää mielessä ennen jokaista vastausta, jolloin voit johtaa väittelyn takaisin raiteilleen. Bill Nyen väitellessä kreationisti Ken Hamin kanssa Ham johti keskustelun täysin asiaankuulumattomille raiteille ja sai sekoitettua Nyen omaa esitystä. Nye olisi voinut palauttaa keskustelun takaisin otsikon aiheeseen, muttei tehnyt sitä.

Kannattaa aina pyrkiä pitkään väittelyyn, lyhyessä väittelyssä vastustajan on mahdollista saavuttaa näennäinen voitto olkiukkoja ja harhautuksia käyttämällä. Jokaisen sanan tulisi olla tarpeellinen. Mikäli mahdollista, ammu useampia väitteitä alas kerralla. Tämä luo katsojalle tunteen siitä, että osaat asiasi ja vastapuoli on hakoteillä. Tämä ei ole niin vaikeaa, kuin saattaisi olettaa. Esityö määrittää paljon väittelyn onnistumista. Suurimmalla osalla aktiivisista väittelijöistä on vähintään muutama väittely youtubessa tai jossain vastaavassa palvelussa. Väitteet ja argumentit voi poimia etukäteen ja ne voi kumota kaikessa rauhassa kotonaan etukäteen. Heidän (jumalan olemassaolon puolustajien) on pakko käyttää samantyyppisiä filosofisia väitteitä, koska heillä ei ole tieteellisiä faktoja puolellaan. Parhaimmin tämä onnistuu, jos pystyy jo alkupuheenvuorossaan kumoamaan väitteet, jotka vastapuoli tulee esittämään vasta myöhemmin. Vitsikkyys ei ole kiellettyä, mutta antaa liiallisena aina vääränlaisen kuvan.

Tabash antaa Sean M. Carrollin jaWilliam Lane Craigin väittelyn esimerkkinä laadukkaasta väittelystä, jossa yhdistyy nopeatempoinen vastaaminen ja hyvä esiintyminen.

Kysymyksissä kävi ilmi, että uskonnollisilla yhteisöillä on tapana tehdä likaisia temppuja, kuten vaihtaa väittelyn aihetta ja otsikko viime hetkellä siten, että se voidaan viedä oikeutetusti täysin toiseen suuntaan. 

Koska en päässyt kaikkiin työpajoihin, teimme sopimuksen useamman osallistujan kanssa ja tapaamme oluella työpajojen jälkeen. Jaamme työpajojen materiaalin ja kuhunkin pajaan osallistujat pääsevät kertomaan mitä muut ovat missanneet. Tästä saattaisi saada isommankin baarikokouksen aikaan ja itse odotan tätä innolla! Toki samassa työpajassa on useampikin osallistuja ja tällä oluttapaamisella saadaan samalla selvitettyä väärinkäsitykset ja epäselviksi jääneet asiat. Kaikki työpajat videoidaan viime vuoden tapaan, mutta julkaisua saa odottaa melko pitkään. Puhujat ovat tietenkin tavattavissa täällä ja asioita voi tarkistaa suoraan heiltäkin.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Torstai: Työpajat

Ensimmäinen työpaja käsittelee skeptiikan opetusta yläkoulu- ja lukioikäisille. 

Paneelissa Daniel Loxton, Barbara Drescher ja Ani Aharonian.

Opetusmateriaalin tavoitteina ovat
  • Kriittisen ajattelun ja rationaalisuuden herättäminen oppilaissa. 
  • Edistää keskustelutaitoja ja syvempää ajattelua sokean uskon sijaan
  • Antaa totuudenmukaista tietoa yliluonnollisista ilmiöistä
  • Kannustaa lapsia kyseenalaistamaan omat aistinsa ja ajatusprosessinsa
  • Avata mieli tieteelliselle maailmankuvalle

Barbara Drescher

Panelistit esittelevät JREF:n ilmaista opetusmateriaalia. Oppimateriaaleja on kahdeksaan aiheeseen, joissa on ryhmätöitä, keskusteluavauksia ja historiallisia pikkujuttuja (yleensä Randi mukana jollain tavalla). Sivustolla on näkyvissä jostain syystä tällä hetkellä vain neljä kirjasta.

Daniel Loxton

Ani Aharonian

Työpajassa esitellään aktiviteetteja, demoja, ryhmätöiden järjestämistä, illuusioita yms. Backmasking, eli kappaleisiin sisällytettyjä takaperin puhuttuja viestejä kuunneltiin jonkin verran. Ilmiön takana on ihmisen tarve löytää kaaoksesta jonkinmoinen järjestys. Ideana on, että viesti ymmärretään vasta, kun joku kertoo mitä takaperin soitetusta pätkästä pitäisi löytää. Kun tiedetään mitä pitäisi etsiä, viestin kuulee joka kerta. Takaperin soitettu Queenin "Another one bites the dust" -kappale sisältää väitetysti viestin. Voit kokeilla kuuletko viestin ilman apua, tekstin luettuasi kuulet viestin joka kerta.


Illuusiot ja ryhmätyöt voivat olla yksinkertaisiakin
Suuri osa työpajaa oli keskustelua opettamisesta ja mitä oppilaille tulisi opettaa. Keskustelu on hivenen hassun kuuloista suomalaisesta näkökulmasta, meilläpäin ei tarvitse pelätä uskonnollisten ryhmien vievän työpaikkaa opettajan alta.

Toinen työpaja oli "Skeptiikan opettaminen yliopistossa"


Paneelissa ovat Ray Hall, Chip Denman, Barbara Drescher, Christine Shellska ja Sheldom Helms

Paneeli oli huomattavasti syväluotaavampi kuin ensimmäinen. Työpajan alussa Ray Hall esitteli yliopistossa pidettyjen skeptiikkakurssien tuloksia. Kursseja pitävät pääasiassa filosofian opettajat, jotka ovat mahdollisesti myös uskonnon opettajia. Hän esitti kritiikkiä opetuksen suhteen ja esitti ratkaisuksi kansallisen ohjelman perustamista.

Ray Hall

Sheldon Helmsin osuus kattoi kolme aihetta: Kriittinen ajattelu on ihmiselle luonnotonta, miten kriittinen ajattelu määritellään ja kuinka kriittisiä ajattelijoita voi kouluttaa. Esimerkit ovat klassisia missä kehitysvaiheessa ihminen ymmärtää, "etteivät esineet tai asiat häviä, vaikka ne eivät ole näkyvissä", "Vesimäärä ei kasva tai vähene, kun se kaadetaan eri muotoiseen lasiin" ja "viisi kolikkoa eri mittaisissa jonoissa ei sisällä eri määrää kolikoita". Hänen tekemässään tutkimuksessa vain 25 % kursseista mainitsi kriittisen ajattelun millään tavalla. Lisää tietoa löytyy hänen sivultaan.

Sheldon Helms
Barbara Drescher kertoi miten hän on opettanut kriittistä ajattelua. Demonstraatiot ovat hänen mielestään erittäin tärkeitä, silloin oppilaat joutuvat itse huomaamaan omat ajatteluvirheensä ja aistiensa rajallisuuden. Esimerkiksi mikäli oppilas tuijottaa suoraan eteenpäin yhteen pisteeseen, hän ei pysty kertomaan opettaja kädessään pitämän esineen väriä, ennenkuin opettaja on melkein suoraan hänen edessään. Lisäksi on erittäin hankala tunnistaa hahmoja kaaoksesta, mutta kerran kuvan tulkittuaan aivot muistavat oman tulkintansa. Esimerkkinä klassikko, kerron vastauksen sivun alalaidassa.
Hahmoa ei voi olla näkemättä, kun tietää mitä on etsimässä




Muita esimerkkejä olivat mm Wasonin korttitehtävä. Kun kirjaimet ja numerot korvataan toisella kontekstilla, kuten oluen juonnin ja ikärajoilla, kaikki ymmärtävät miten hypoteesin voisi testata.


Seuraavana puhujana oli Christine Shellska, joka puhui retoriikan opettamisesta. Hän on antanut oppilailleen tehtäväksi ristiriitaisia keskusteluaiheita, joista löytyy paljon väärää tietoa. Skeptiikan voi sisällyttää samalla tavalla myös filosofian ja historian opettamiseen.

Christine Shellska
Chip Denham on matemaatikko, joka on erikoistunut tilastotieteisiin. Hän ei markkinoi kurssejaan skeptiikka- tai kriittisen ajattelun kursseina. Hän kertoo miten hypoteeseja kuuluu testata. Tavallisesti ihmiset haluavat saada hypoteesia vahvistavaa tietoa, mutta oikea tapa on löytää tapa kumota hypoteesi. Hänellä on kaksi kirjekuorta, joista kummassakin on joku matemaattinen sääntö. Hän kirjoitti ensimmäiselle riville numerot 2, 4 ja 8 ja kertoi näiden numoroiden täyttävän ehdon. Hän pyysi yleisöltä numerosarjoja, joilla voisi testata mikä sääntö on kyseessä. Loppujen lopuksi sääntö oli "numeroiden täytyy kasvaa". Ehdotetut numerot olivat vahvistamassa jotain ennalta odotettua sääntöä, eivät kumoamassa sitä. Toisessa kuoressa oli arvottuna ennustuspallolla valmiita vastauksia, eli mitään sääntöä ei edes ollut.

Chip Denham
Mysteerikuvassa on lehmä. Vasemmassa reunassa keskivaiheilla on korva, siitä vasemmalla silmä, alareunassa nenä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Keskiviikko

Keskiviikko alkoi myöskin aamiaisella. Tällä kertaa isommalla ryhmällä ja paikkana oli EggWorks.
Spencer ja Ethan
 Ethan Brown on teini-ikäinen taikuri, jonka temput ovat ihan käsittämättömiä. Lähinnä siksi, että ne ovat matemaattisia temppuja. Olen opettanut viimeisen viisi vuotta matematiikkaa, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä miten hän temppunsa tekee. Käy tutustumassa täällä ja youtubessa.

Mark ja salakuva

Heather sai kakkua
 Hotellilta löytyi lisää TAM:in osallistujia. Kuvassa Richard Saunders ja muutama muu katsomassa jalkapalloa.


Illalla pääsin mukaan katsomaan NoGodBandin harjoituskeikkaa Stoneys-baariin. Ilta päättyi aamiaiseen International House Of Pancakesissa. (IHOP)

Penn Jillette