keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Vihdoinkin kotona

Kanada
Tätä kirjoittaessa istun paluulennolla pari tuntia myöhästyneessä koneessa. Myöhästyn jatkolennolta, joten joudun palaamaan Lontoon kautta. Pitkät palautumisunet pääsevät katkeamaan moneen kertaan.
Del Mar Bar eli olohuone

Lähtiessäni reissuun en oikein tiennyt mitä odottaa muista osallistujista. Tiesin ohjelman olevan mielenkiintoinen ja paikalla olevan todella kovia nimiä tieteen piiristä. Mutta entäs ne muut ihmiset? Pelkäsin pahoin, että saatan joutua keskelle Star Trek-intoilijoiden tai ujojen hissukoiden laumaa. En olisi voinut olla kovinkaan paljoa enempää väärässä. Osallistujien joukossa olivat punkkarit, vapaaottelijat, tietokoneinsinöörit, eläkeläiset, kirurgit, taidemaalarit ja kokit iloisesti sekaisin. Jos jollakulla oli passi kaulassa, hänen viereensä mentiin istumaan baarissa tai avattiin keskustelu hissiä odottaessa. Samanhenkisessä seurassa, ruotsinlaivaa muistuttavassa ympäristössä on yllättävän hauska viettää aikaa. Yllättävän hauskaa siksi, etten olisi voinut kuvitellakaan miten hauska reissu tuo oli.









Eilen, viimeisenä iltana, olohuoneen virkaa toimittavassa Del Mar Barissa, George Hrabin johtaessa Beatles-henkistä yhteislaulua kitaran säestyksellä, minä istuin toisella puolella baaria pelaamassa lautapeliä, syömässä vegaanidonitseja, juomassa olutta ja puhumassa mukavia. Myöhemmin samassa pöydässä oli Los Angelesista kotoisin olevia taikureita, jotka esittelivät korttitemppujaan. Ilman sen kummempaa ujostelua ihmiset tulivat pöytään istumaan ja sulautuivat joukkoon.


George Hrab vetelee kitaralla
Vasemmalta: Puolinorjalainen jenkki, jenkki, tanskalainen, kaksi islantilaista ja norjalainen
Koska lentoni lähti niin aikaisin, en ottanut enää viimeiseksi yöksi huonetta. Ajattelin valvoa noin viiteen saakka, ottaa taksin ja sen jälkeen pääsisin koneeseen nukkumaan. Joopajoo.. Hyvästellessäni ihmisiä sitä mukaa, kun he menivät nukkumaan, jokainen sanoi että nähdään viimeistään vuoden päästä. Minä mielsin tämän matkan lähtiessäni kerran elämässä -reissuksi, mutta nyt en ole ollenkaan niin varma. Nyt pariasataa kaveria/tuttua/ystävää rikkaampana yritän varmasti päästä käymään uudelleen. Olisi suorastaan huutava vääryys olla menemättä. Matka ei ollut halpa, mutta oli moninkertaisesti sen arvoinen. TAM-reissu olisi ollut tekemisen arvoinen yksistään jo tunnelman (enkä tarkoita casinon tunnelmaa), ihmisten tai ohjelman takia. Nyt sain nuo kaikki kolme ”yhden hinnalla”.

Origamipossuja ja onnenkeksejä
Voisiko tuon yhdistää perhelomaan? Reissua en tekisi perheen kanssa, vaikka South Pointissa on kylpylät, elokuvateatterit ja muut ajantappomahdollisuudet. Ulkona ei voi olla ollenkaan kuumuuden takia, enkä itse ainakaan haluaisi pistää vaimoa juoksemaan lasten perässä jättimäisellä ruotsinlaivalla neljää päivää. Pelkästään puheiden kuunteluun kuluu koko päivä, jonka päälle tulevat vielä iltaohjelmat ja Skeptical Drinking Societyn iltapalaverit. Tukholmassa on vastaava skeptikkotapaaminen elokuussa ja ruotsalaistutut suorastaan vaativat osallistumaan. Saa nähdä, työt katkaisisivat joka tapauksessa matkan kaksipäiväiseksi.


Kahvitauko

Tim kuuntelee

Rebecca ja BonBon hakivat takana näkyvien miesten kanssa hirvittävän lastin vegaanidonitseja ja herkuttelivat.






Ruotsalainen ja tansakalainen, kyllä ne nimetkin ovat jossain tallella



Nyt olen junassa viimeisellä etapilla. 24 postauksen blogia on viimeisen viikon aikana käyty lukemassa melkein 2700 kertaa, vaikken ole omaa ja Skepsiksen fb-sivua kummemmin sitä mainostanutkaan. Nyt, kun tämä alkaa olla tämän reissun osalta valmis, kehtaan laittaa osoitetta varmaan jo JREF-foorumillekin.

Kiitokset kaikille tätä lukeneilla ja asioita kyselleille. Kysymykset ovat pääosin tulleet yksityisesti, mutta olen vastannut niihin julkisesti tämän kautta. Tämän blogin kommentteja kannattaa käyttää, sillä en aio kovin montaa postia tähän blogiin enää laittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti