Richard Saunders on Australian Skeptikkojen puheenjohtaja ja isoin osin hänen ansiostaan Power Balance-rannekkeita ei enää näy missään. Firman piti oikeudenkäynnin palauttaa rahat kaikille asiakkailleen.
"Yliluonnollisten" asioiden kanssa toimivat ihmiset voidaan jakaa neljään (oikeasti kolmeen) ryhmään
-Rehelliset valehtelijat, eli taikurit, jotka kertovat sinulle huijaavansa sinua.
-Tosiuskovat, eli ihmiset jotka uskovat tosissaan omiin kykyihinsä. Tähän kuuluvat suurin osa
parantajista ja varmastikin ennustajistakin
-Huijarit, eli ihmiset, jotka tietävät huijaavansa, mutta tekevät siltikin omaa juttuaan rahan
toivossa. Tähän kuuluvat huuhaatuotteiden valmistajat ja myyjät. Erja Tammisen luulen
kuuluvan tähän sakkiin. Jos et ole kuullut hänestä, käy kurkkaamassa hänen huuhaakauppaansa.
-Neljäs ryhmä olisi "Todelliset yliluonnollisia kykyjä omaavat", mutta niitä ei ole vielä tähän
mennessä löytynyt.
Suurin osa paranormaaleja kykyjä "omaavista" ihmisistä on tosiuskovaisia. Kun meedio tai kaivonkatsoja epäonnistuu, heidän uskonsa omiin kykyihinsä ei horju vaan usko vahvistuu. "Tänään oli varmastikin enemmän auringonpilkkuja". Kukaan ei Richardin omien kokemuksien mukaan epäile omia kykyjään ainakaan saman tien, mutta testaamalla julkisesti näitä tosiuskovaisia voidaan ehkä estää tavallisia ihmisiä hurahtamasta moisiin asioihin.
Loppukaneettina Richard varoitti asenteellisuudesta tosiuskovaisia kohtaan, heitä voi loukata helposti, eikä loukkaaminen auta heitä huomaamaan omia virhepäätelmiään. Don't be a dick.
Kannattaa koittaa löytää pätkä Richardin The One TV-ohjelmasta, jossa he testaavat tosiuskovia meedioita.
Kirjasuositus: Michael Shermer - Why people belive in weird things
8.30 Barbara Drescher: Miksi MENSA ei tule koskaan poistamaan nälänhätää
Barbara vastaa JREF:n education-ohjelmasta ja hänen kauttaan voi tilata opettajamateriaalia tai tarjota omaa vapaaehtoisapuaan.
Barbara kertoo tarinan keski-ikäisestä miehestä, joka sai sähköpostin uimapukumallilta. Malli pyysi häntä mukaansa Boliviaan, laittoi hänelle lentolipun ja mies lähti matkaan. Kun mies pääsi Boliviaan saakka, mallin olikin pitänyt jo lähteä Saksaan. Malli oli kuitenkin unohtanut laukun ja pyysi miestä tuomaan sen Saksaan. Mies sai taas lentolipun, mutta Saksaan päästyään hänet pidätettiin. Laukussa oli kaksi kiloa kokaiinia. Tyhmä ukko. Mies oli tunnettu professori, jolla oli yli 450 tieteellistä julkaisua omalta alaltaan, joten hän ei selvästikään ole tyhmä. Älykkyys ei poista tyhmiä tekoja ihmisten elämistä. Koko tarina löytyy täältä.
Mitä älykkyystestit mittaavat? Ne mittaavat loogista päättelykykyä, matemaattisia taitoja ja palapelinratkaisutaitoa, mutta eivät rationaalisuutta.
Älykkyyden mittaamisen ongelma on se, että MENSA-testeillä mitataan optimaalisissa olosuhteissa, tosielämässä tapahtuvat ongelmanratkaisutilanteet eivät ole optimaalisia. Vastausvaihtoehtoja ei ole, eikä kysymyskään ole välttämättä täysin selvä. Tosielämässä vastaantulevia ongelmanratkaisutilanteita varten ei voi harjoitella.
Kirjasuosituksia: Predictably irrational, Thinking Fast and Slow, Mistakes were made (but not by me), What Intelligence Tests Miss: The Psychology of Rational Thought
9.00 Sanal Edamaruku: Intialaiset gurut - Lentävistä fakiireista itseään näännyttäviin pyhimyksiin
Sanal on erittäin kuuluisa skeptikkopiireissä, koska haastoi poppamiehen tappamaan itsensä koskematta häneen. Tästä seurasi ns. Kili-Kili -video, jossa guru huutaa "Kilikilikili" ja käyttää mustaa magiaansa Sanalin tappamiseksi. Jostain syystä Sanal ei kuollut.
Intiassa gurut otetaan hyvin vakavasti ja Sanal on yritetty tappaa useita kertoja. 2012 Sanal paljasti oikean syyn Intian katolisen kirkon itkevän jeesuspatsaan itkuun. Hän keräsi "kyyneleitä", tutki ympäristöä ja huomasi läheisessä talossa rikkinäisen viemärisäiliön, josta ulosteet pääsivät valumaan maahan ja nousemaan kapillaari-ilmiöllä betonsita ristiä pitkin ylös. Kyyneleet, joita ihmiset nuolivat krusifiksin jaloista olivat ulostevettä. Kun Sanal kertoi tämän tiedon lehtiin, hän sai valtavan määrän tappouhkauksia ja kirkko ilmoitti Sanalista poliisille uskonrauhan rikkomisesta. ja hän elää tällä hetkellä maanpaossa Suomessa (!!!). Randi sanoi, että Sanal on hänen sankarinsa.
Sanal kävi puheessaan läpi monia erilaisia guruja. Prahlad Jani on väitteensä mukaan elänyt 70 vuotta ilman ruokaa ja vettä. Intian puolustusministeri antoi miljoonan armeijan rahoja dieetin tutkimiseksi ja esti Sanalin pääsyn tutkimuslaitokseen. Äiti Amma halusi nuorempana halata kaikkia poikia jotka näki. Jos joku juoksi karkuun, Amma suuttui ja riehui tai kiipesi puuhun murjottamaan.
Yksi pahimmista gurutarinoista oli lapsia tallaamalla "parantava" Jamun Yadav. Varoituksen sana, linkin takana olevissa kuvissa aikuinen mies seisoo pikkulapsen päällä. Linkki.
Sanal tekee tärkeää työtä Intiassa, mutta taikauskoisessa maassa häntä kohdellaan kuin suurinta pahantekijää. Puheen lopuksi koko sali taputti seisaallaan Sanalille.
9.30 Paneeli: Skeptisismi ja filosofia
Panelisteina ovat Russell Blackford, Peter Boghossian, Massimo Pigliucci ja Susan Haack. Puheenjohtajana JREF:n presidentti D.J. Grothe.
Mitkä ovat vanhempien suurimmat huolet lapsen lähtiessä opiskelemaan? Huumeet, seksi, rock'n roll ja filosofian opiskelu. Amerikoissa on paljon uskovaisia perheitä, joissa oikeasti pelätään filosofian opintojen erkaannuttavan lapset uskonnosta, eikä lapsia päästetä lukemaan sitä. Peter Boghossian kertoo oppilaiden pyytävän häntä olemaan laittamatta nimiä mihinkään julkisesti tai laittamasta heidän töitään nettisivuille. Oppilailla on todellinen pelko siitä, että heidän vanhempansa tai tulevat työnantajansa löytävät ne. Peter on ottanut tavakseen pitää kirjanpitoa ainoastaan paperilla, joten mikään tietomurtokaan ei voi levittää tietoa oppilaiden filosofiaopinnoista. Peter opettaa ateismia, minkä ei välttämättä heti olettaisi kuuluvan filosofiaan. Oppilaiden pelot kuulostavat silti käsittämättömiltä.
Keskustelu käsittelee pääasiassa filosofian ja skeptisismin opettamisen ja tutkimisen välillä. D.J. keksi uuden suuntautumisvaihtoehdon, empiirisen skeptisismin.
Massimon mielestä logiikka on tärkeintä mitä filosofia voi antaa skeptisismille. Logiikan soveltaminen skeptisismiin on tärkeä ja laaja työmaa. Susan näkee suurimpana ongelmana filosofian kentän pirstoutumisen, jolloin kukaan ei tutki tärkeimpiä kysymyksiä (esim. mitä eroa on tieteellä ja pseudotieteellä). Filosofit tutkivat mikroskooppisen pieniä asioita, eivätkä näe suurempaa kuvaa. Kun kukaan ei näe suurempaa kuvaa ja filosofien eteen annetaan skeptisismin suuria ongelmia, kukaan ei ota niistä vastuuta. Sama ongelma lienee millä tahansa muullakin tieteen alalla, on mahdotonta ymmärtää kaikkea biologian tai fysiikan tutkimusta.
10.45 Jamy Ian Swiss: Luota huijariin
Jamy aloitti esityksensä ottamalla vapaaehtoisen ja tekemällä vanhan kadulla tehtävän korttihuijauksen, three card monten.
Jokaista voidaan huijata, korttitempussa ei voi voittaa. Se näyttää olevan todennäköisyys- tai kortinseuraamispeli, mutta oikeasti pelaajalla ei ole mitään mahdollisuuksia. Korttitemput vaativat taitoa ja teatteria. Huijattavan täytyy tuntea olevansa asioiden tasalla ja hänen täytyy tuntea olonsa mukavaksi. Muuten huijaus loppuu lyhyeen, eivätkä huijarit saa lypsettyä rahaa kuin yhden kerran.
Jamy käy läpi pyramidihuijauksien historiaa Ponzi-huijauksesta alkaen aina Bernie Maddoffiin saakka. Huijaukset eivät voi toimia ilman mukana tulevaa teatteria. Yksinkertaisen korttitempun voi tehdä kuka tahansa, mutta suuressa huijauksessa täytyy olla mukana valtava määrä savuverhoa ja teatteria, jotta seuraavat ihmiset saadaan sijoittamaan rahansa siihen. Kukaan ei saa tuntea oloaan huijatuksi tai koko rakennelma romahtaa korttitalon tavoin.
Yleensä syytetään huijatuksi tullutta ja huijatuksi tulleet tuntevat häpeää, eivätkä välttämättä edes ilmoita huijatuksi tulemista. Jamyn mukaan ei saisi unohtaa, että he ovat uhreja. Maddoffin uhreille sanottiin lehtien palstoillakin, "Koittakaa jo päästä yli siitä, mitäs uskoitte huijaukseen. Ahneet typerykset!". He ovat kuitenkin edelleen uhreja, ei kukaan sanoisi vastaavaa raiskauksen tai pahoinpitelyn uhrillekaan. Huijaaja ja huijattu voivat olla esimerkiksi tupakoitsija ja tupakkayhtiö. Mielikuvamarkkinointi on teatteria, jolla tuetaan nikotiinin aiheuttamaa riippuvuutta.
Miksi ihmiset sitten uskovat huijauksiin? Jamy uskoo sen olevan sisäänrakennettu mekanismi, joka helpottaa elämistä ja rutiinien rakentamista. Skeptinen ajattelu täytyy opetella erikseen ja se on vaikeaa, koska se sotii ihmismieltä vastaan.
Miten pitäisi suhtautua huijareihin, jotka eivät tiedä olevansa huijareita? Tietääkö Silvia Brown (kuuluisa meedio) olevansa huijari vai onko hän tosiuskovainen? Emme voi tietää varmasti, joten mielipide tulee muodostaa käytöksen perusteella. Ihmisille pitää kertoa miten huijaukset tapahtuvat, jotta he osaavat varautua niihin. Ei kukaan halua uskoa tulleensa huijatuksi, joten veistä ei pidä pyörittää haavassa. Huijarit ovat ammattilaisia ja ovat hyviä siinä mitä tekevät. Jos ostit edustajalta työkalusarjan marketin pihalla, koska hän ei halunnut viedä sitä lentokoneeseen, tulit todennäköisesti huijatuksi. Ei se mitään, hän on hyvä omassa työssään ja hän on hionut teatterinsa niin hyväksi kuin mahdollista.
"Koittakaa välttää huijatuksi tulemista, mutta älkää syyttäkö itseänne kauheasti kun se tapahtuu"
Kirjasuositus: Michael Shermer - Why people belive in weird things eli sama kuin Richard Saundersillakin.
11.15 Michael Mann: Jääkiekkomailakäyrä ja ilmastosodat
Ilmaston lämpeneminen. Tämä on Eurooppalaiselle aikalailla puhkikaluttu aihe. Termi "jääkiekkomailakäyrä" on tuttu suomalaisillekin ja se on puheen pitäjän keksimä termi.
Jääkiekkomailakäyrä |
Puhuja käy läpi "Climategate"-sotkua, jossa hänen sähköpostejaan oli julkaistu ja yksittäisiä lauseita irrotettiin asiayhteydestä. Tällä yritettiin saada todistettua, ettei mitään ilmaston lämpenemistä ole oikeasti tapahtumassakaan. Parin oikeuskierroksen jälkeen lehdistökin tulkkasi ajojahdin Climategaten sijaan Climate Witch Huntiksi.
Puhuja painottaa, ettei kyseessä ole vain meidän ongelmamme vaan ennenkaikkea tulevien sukupolvien ongelma.
Tässä on jotain erittäin ironista, puhe ilmaston muutoksesta ja energian säästämisestä keskelle aavikkoa rakennetussa kolossissa, jonka viilentämiseen kuluu tähtitieteellisiä määriä energiaa ja johon 1100 osallistujaa ovat pääosin lentäneet paikalle. Pihalla tällä hetkellä yli 42 °C, sisällä mukavan viileää. Parkkipaikka on täynnä kuorma-auton kokoisia pick-uppeja ja muskeliautoja. Tämä on hämmentävä paikka.
11.45 Skeptics Guide to the Universe live-nauhoitus
Yksi odotetuimmista tapahtumista varsinkin nuorempien osallistujien kesken. Ihmiset kysyvät todella usein, miten olen kuullut TAM:sta ensimmäisen kerran. Vastaukseni on sama kuin melkein kaikilla muillakin, Skeptics Guide to the Universe podcast. Yksi podcast on noin 80 minuutin mittainen ja he tekevät ne viikottain. Nyt nauhoitettava lähetys laitetaan saataville 20.7.2013. Jollet ole koskaan kuunnellut, suosittelen lämpimästi. Luonnollisesti ohjelma on englanninkielinen, mutta keskustelu on pääosin kepeää ja helposti ymmärrettävää keskustelua tieteellisistä uutisista.
Vasemmalta oikealle, Steven Novella, Jay Novella, John Rennie, Evan Bernstein ja Bob Novella |
Tänään lähdettiin liikkeelle Stevenin ja Jayn retkestä Grand Canyonille ja siellä Stevenin kuvaamista linnuista. Seuraavaksi puhuttiin auringon käyttäytymisestä, Death Valleyssä itsestään liikkuvista kivistä, erään apinalajin sinisistä kiveksistä ja kivesten "tyhmästä suunnittelusta" ylipäätään. Bob kertoi Pluton kuiden nimeämisestä ja sitten päästiin Science or fiction visaan. Itse vastasin B:n, mutta en spoilaa tätä sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti