Puheenjohtaja D.J. Grothe, panelisteina James Randi, Max Maven, Mark Edward, Banachek, Jamy Ian Swiss ja Ray Hyman
Vasemmalta oikealle: Max Maven, Jamy Ian Swiss, Banachek, Randi, Ray Hyman ja Mark Edwards |
Meediot tekevät temppuja, joita voi verrata syntymäpäivillä viihdyttäviin pelleihin, mutta he väittävät omaavansa yliluonnollisia voimia. JREF:n ongelma ei ole temppujen tekemisessä, vaan ihmisten rahojen, terveyden ja mielenterveyden kustannuksella tehtävässä puoskaroinnissa.
Uri Gelleristä puhuttiin pitkästi. Randi kertoi, miten oli lähestynyt häntä hänen muutettuaan Yhdysvaltoihin. Hän oli lähettänyt Gellerille pitkän kirjeen, jossa tarjosi apuaan taikurikeikkojen saamiseksi ja agentin löytämiseksi New Yorkista. Ehtona oli, ettei hän enää markkinoisi itseään meediona ja yliluonnollisten asioiden ammattilaisena. Kirje lähetettiin kirjattuna ja Geller sai sen, mutta ei koskaan vastannut. Tästä alkoi pitkä viha-rakkaussuhde.
Panelistit ovat kaikki taikureita ja keskustelevat pitkään cold readingistä. Cold reading tarkoittaa ihmisen "ajatusten lukemista" ilman ennalta hankittua tietoa. Ennalta selvän ottaminen olisi Hot reading Panelisti Ray Hyman kertoo JREF:n youtube-kanavalla aiheesta enemmän. Video on kuvattu viime vuoden TAM:ssa.
Paneelin loppupuolella Jamy piti Mark Edwardille oikein kunnon läksytyksen, koska Mark on Jamyn mukaan esiintynyt "oikeana meediona" ja on rahastanut ihmisiä antamalla näille perusteetonta toivoa. Tunnelma oli jäätävä ja erittäin jännittynyt. Max Maven ja Banachek yrittivät rauhoittaa Jamya, mutta hän jatkoi. Jamy lopetti sanomalla "Sinä et ole minun puolellani skeptikkona, etkä skeptisen liikkeen eteenpäinviejänä". Mark piti puolustuspuheenvuoron, mutta ei saanut yleisöä puolelleen.
Randi lopetti keskustelun tarinalla nuoruudessaan kohtaamastaan huijarista.
15.00 Harriet Hall: Skeptinen katsaus seulontatutkimuksiin
Seulonnoissa voidaan löytää monia piileviä tauteja.
Kriteerit seulontatutkimuksen tekemiseksi:
1. Taudilla täytyy olla vakavia seurauksia
2. Seulottavalla ihmisryhmällä pitää olla korkea todennäköisyys taudille
3. Seulonnan ei saa antaa liikaa vääriä positiivisia tai negatiivisia
4. Testi löytää taudit ennen kuin on liian myöhäistä
5. Testin pitää olla suhteellisen turvallinen
6. Testi on edullinen
7. On olemassa hoito
8. Hoito on tehokkaampi, kun se aloitetaan aiemmin
Mammografiaseulonnoissa jokaista tuhatta 10-vuotisseulontaa 50-vuotiaana aloitettuna:
2-10 naista saa väärän positiivisen ja hoidetaan tarpeettomasti
5-15 diagnosoidaan aiemmin, mutta mitään etua ei saavuteta
500 saa ainakin yhden väärän hälytyksen
250 koepalaa
1 pelastettu elämä
999 olisi elänyt ihan tavallisesti ilman testiä
Eturauhassyövän kohdalla asia on vielä heikompi. 80 %:lla kaikista vanhemmista kuolleista miehistä löytyy eturauhassyöpä, mutta se ei ole ollut kuolinsyy.
Harriet käy läpi useampia esimerkkejä seulonnoista ja suurin osa kaipaisi ainakin järkeistämistä ja riskiryhmän kriteerien kaventamista. Sama pätee geneettisiin testeihin, joita kaupitellaan internetin syövereissä. Emme voi sanoa aina tietävämme vielä riittävästi yksittäisten mutaatioiden suorasta vaikutuksesta tautiin (lukuisia poikkeuksia, mutta nyt puhutaan internet-kauppojen myymistä)
15.45 Faye Flam, voimmeko taistella huijareita vastaan nykyisessä eksponentiaalisesti kasvavan informaation maailmassa?
Faye puhui pitkään rikostutkijoista, jotka keräsivät kuitunäytteitä rikospaikalta ja menivät epäillyn kotiin etsimään vastaavia kuituja. Mitään kontrolleja ei käytetty, kunhan etsittiin samanlaisia tai samantyyppisiä kuituja.
Toimittajan vastuu. Nykyisin uutiset yritetään saada mahdollisimman nopeasti ulos. Faye sanoo käyttävänsä suurimman osan ajasta tutkimalla juttua ja kirjoittamalla sen vasta kun päätoimittaja alkaa hengittää niskaan. Mitä lyhyempi juttu, sitä helpommin toimittajat vain kopioivat tiedot suoraan lehdistötiedotteesta.
Sturgeonin laki 90 % kaikesta internetistä löytyvästä on roskaa.
JREF-kaupassa on loppuunmyyntialennus. :) |
16.15 Russell Blackford: Meillä on erikoislaatuisia todisteita!! Tiede, skeptisismi ja kieltäminen. (Otsikko tulee lausahduksesta: Extraordinary claims require extraordinary proof - Erikoislaatuiset väittämät vaativat erikoislaatuista todistusaineistoa -Carl Sagan)
Russell pitää tiedehistorialuentoa. 1600-luvulla eläneillä ei ollut mitään syytä epäillä yliluonnollisia tarinoita kummituksista, demoneista jne. Heillä ei ollut myöskään mitään syytä epäillä maan keskipisteenä oloa tai maapallon pannukakkumaisuutta. Se joka väitti muuta, joutui esittämään todisteita, jotka ovat niin kattavia, että epäilykselle ei jäisi mitään sijaa. Ensin hänen pitäisi saada muiden mielikuvitus venymään niin pitkälle, että he voisivat edes kuvitella miltä kaikki vaikuttaisi esimerkiksi maapallon pyöriessä akselinsa tai auringon ympäri.
Samalla tavalla joku uudestisyntymistä faktana julistava joutuu venyttämään tiedemiesten mielikuvituksen ensin riittävän pitkälle, jotta tieteentekijä voi ulottaa maailmankatsomuksensa väittämän ympäri. Mikäli tämä ei onnistu, tiedemies ei tule uskomaan asiaa. Mikäli väittämä kuitenkin pitäisi paikkansa, se joutuu odottamaan hyväksyntää siihen saakka, että joku onnistuu tuottamaan riittävän määrän todisteita asian yleiseksi hyväksymiseksi.
Mikä on skeptikon ja denialistin ero? Skeptikko epäilee, jollei todisteita ole riittävästi tai jolleivät todisteet ole riittävän erikoislaatuisia. Denialisti ei käännä päätään vaikka todisteet olisivat kuinka erikoislaatuisia tahansa.
Russellin kotisivulta löytyvät hänen ateismista kirjoittamansa kirjat.
16.45 Peter Boghossian: Aitous (Authenticity)
Peter aloitti kertomuksella, kun joku oli jättänyt hänen autonsa tuulilasiin lapun "Ajat kuin idiootti". Suututtuaan, rauhoituttuaan, asiaa mietittyään ja ajamistaan tarkastellessaan hän tuli samaan lopputulokseen. Hän teippasi lapun autonsa kojelautaan, jotta muistaisi minkälainen ihminen ei halua olla.
Suoraan puhuminen on arvostettua, mutta joku saattaa aina loukkaantua. Asiat eivät kaipaa kunnioitusta, mutta ihmisiä täytyy kunnioittaa. Uskonnoista, kulttuureista, politiikasta ja tavoista täytyy pystyä puhumaan suoraan. Joku loukkaantuu aina, mutta nämä aidot kommunikoinnin hetket ovat niitä, jolloin elämään saadaan tarkoitusta enemmän kuin kiertelemällä ja mielistelemällä. Mielipiteitä pitää pystyä muuttamaan ja muokkaamaan.
Jotta voisit auttaa huijaria sisimmässäsi, kysy itseltäsi "Minkälaisia todisteita pitäisi tarjota, jotta uskoisit Dalai Laman uudelleensyntymiseen?" Mitä todisteita ja mitä pitäisi tapahtua, jotta kaikki hullut uskomukset muuttuisivat päässäsi todeksi? Mikäli emme pysty itse muuttumaan ja jollemme tee sitä mahdolliseksi jollain tavalla, teemme itsestämme samanlaisen fundamentalistin kuin ne joita vastaan väittelemme. Mikäli ennakkoluuloissamme otamme kaikki muslimit pois ystävällisten ja hyvien ihmisten joukosta muutaman terroristin takia, emme voi käyttäytyä heitä kohtaan kuten käyttäydymme muita ihmisiä kohtaan. Teemme itsestämme paskiaisen (Peter käytti sanaa asshole) heitä kohtaan vain omien uskomustemme ja ennakkoluulojemme takia. Teemme itsestämme epäaitoja omissa silmissämme.
On ihan ok sanoa "En tiedä". Oma tietämättömyys kannattaa sanoa suoraan. Älä pyydä anteeksi sitä, että joku loukkaantuu sinun mielipiteistäsi. Ole suora, selväsanainen ja ennenkaikkea: Älä käytä sanaa "kvantti" ellet ole hiukkasfyysikko. Mikäli haluat olla auttaa huijareiden uhreja mahdollisimman hyvin, ole mahdollisimman suora ja selväsanainen. Älä loukkaa henkilöä, mutta älä pelkää ideoita ja asioita vastaan hyökkäämistä.
Peter on mainio puhuja ja onnistuu rakentamaan draaman kaarta ja käyttää powerpointtia värittämään puhettaan animaatioilla, jotka on onnistuttu ajoittamaan hienosti hänen sanojensa tahtiin.
Kirjasuositus: A Manual for Creating Atheists
17.15 Massimo Polidoro: Sainpas sinut! - Kuinka opin Randilta taistelemaan huijareita vastaan ja elämään unelmaani
Massimo kirjoitti Randille nuorena poikana ja tapasi hänet Italiassa joitakin vuosia myöhemmin. Randi ehdotti hänelle parin päivän tuntemisen jälkeen oppipoikasopimusta ja muuttoa Yhdysvaltoihin. Massimo vastasi myöntävästi ja ryhtyi paljastamaan Randin kanssa huijareita. He kiersivät ympäri maailman tutkimassa "selittämättömiä" tapahtumia, vierailivat radiossa ja televisiossa, järjestivät tempauksia ja levittivät tietoutta huijareista. Ensimmäiset kirjansa hän kirjoitti Randin tuella. Nyt kirjoja on 32.
Massimo näyttää esityksessään useita videoita erilaisista tutkimuksista ja huijareiden paljastamisista. Mukana on chi:llä ihmisiä tyrmääviä karatekoja ja röntgenkatseisia lapsia.
Massimo antaa ylitsevuotavat kiitokset Randille elämänsä muuttamisesta.
17.45 James Randi ja D.J. Grothe: Päätöspuheet
D.J. Grothe tulee lavalle ja kertaa viimeisen neljän päivän tapahtumia ja jakaa JREF-palkinnon. Hän kiittää kaikkia osallistumisesta ja kertaa nimeltä tuotannon tärkeimmät henkilöt. Lopuksi hän kutsuu Randin lavalle ja Randi saa ties kuinka monennet aplodit seisovalta yleisöltä. Hän kiittää kaikkia ja on itsekin liikuttuneen oloinen. Hän kiittää kaikkia ja sanoo tämän olleen ehkä paras TAM koskaan.
George Hrab tulee lavalle Randiksi pukeutuneena ja näyttää yllättävän Randin. He taistelevat hetken kävelykepeillään ja improvisoidulta näyttävä tilanne on pian ohi. TAM:n teema oli Fight the Fakers, joten tämä voisi olla suunniteltukin. Randi jatkaa vielä ja toivottaa tervetulleeksi taas ensi vuonna. Ihmiset taputtavat ja poistuvat odottamaan miljoonan dollarin haastetta. Tapahtuman tuotantoon osallistuneet jäävät jakamaan nimikirjoituksia ja juttelemaan mukavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti