Perjantaina juhlittiin taas Penn Jilletten kotibileissä, eli niinsanotuissa Bacon & Doughnut Partyissä. Ideana on, että kaikki saavat osallistua ja tapahtuma on ilmainen, mutta osallistujilta toivotaan 20 $ lahjoitusta JREF:lle. Tapahtumaan osallistuu iso osa TAM:n osallistujista ja myöskin samaan aikaan järjestettävästä Freedom Festistä.
Penn Jillette on tekemässä elokuvaa joukkorahoituksella ohjaaja Adam Rifkinin kanssa. Elokuvan nimeksi tulee
Directors Cut ja siinä on keskivertoa hivenen moniuloitteisempi juoni. Penns Sunday School -podcastia kuuntelevat tietävätkin jo juonen. Elokuvaa on ilmeisesti saatu kuvattua jo jonkin verran ja nyt kuvattiin elokuvan loppuun kohtaus, jossa Pennin bändi
No God Band esittää "I quit my job, my job becomes hunting you" -kappaleen ja sadat rahoitukseen osallistuneet tanssivat elokuvan nimeä kantava paita päällään. Biisi tanssittiin ja kuvattiin kahdesti ja vasta sitten pääsi itse juhla käyntiin.
Nimensä mukaisesti juhlissa on tarjolla reilusti pekonia, donitseja ja rock'n rollia. Ihmiset tanssivat ja nauttivat tarjoiluista. Kuvat kertovat varmaankin kaiken tarvittavan.
|
Mike Jones |
|
Heather Henderson ja nimettömäksi jäänyt kitaristi |
|
Sini |
|
Selkeästi suosituimmat t-paidat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti