maanantai 14. heinäkuuta 2014

Fremont Street Experience ja viimeinen päivä

Minulla oli paluulippu vasta tiistaille, mutta ei mitään ohjelmaa maanantaille. Ajattelin lyöttäytyä jonkun ryhmän mukaan johonkin, seurassa on paljon hauskempi matkustaa kuin yksin. Olin jo aikeissa lähteä Aurstralialaisen Linleyn kanssa Area 51:ä katsomaan ja juomaan oluet Little A'Le'Inn -baariin, mutta Las Vegasin vanha pääkatu Fremont Street houkutteli liikaa. Sinne olivat menossa tanskalainen John, kanadalainen Brock, sekä ruotsalaiset Gary ja Erik. Maanantaina otimme taksin South Pointista ja menimme Golden Nuggett -hotelliin, jossa heillä oli huoneet. Vanhaa glamouria, mutta suorastaan ahdas verrattuna uuden Stripin mahtihotelleihin.


John, Erik ja Gary
Oho, limusiinejakin näkyy. Uudella Stripillä ja South Pointissa kaikki ovat koko ajan sisällä, joten autoilla ei pääse pröystäilemään.

Fremontin kasino, oikeassa reunassa 4 Queens.

Ikoninen Pioneer Clubin cowboy
 Koko Fremont street on nykyään katettu ja tuntuu, että se on myös ilmastoitu. En tiedä johtuuko viileyden tunne katoksesta, ovista tulevasta viileämmästä ilmasta vai onko tuo katu oikeasti ilmastoitu. Ulkoalueita viilennetään täälläpäin vesisumuilla, mutta kadulla en näe sellaisia.
Plaza

Main Street Station

Fremontin katos on todella suuri
Löysimme Heart Attack Grillin, paikan joka kertoo olevansa maailman epäterveellisin ruokapaikka. Kaikki annokset ja juomat ovat jättimäisiä, eikä kevyttuotteita ole saatavilla. He laittavat voita pirtelöihin, myyvät ainoastaan filtterittömiä savukkeita, lasisia pulloja (lasipullot on kielletty Fremontilla), paistavat ranskalaiset ihrassa ja laittavat hirmuisia määriä alkoholia drinkkeihin.
 Ruokailijoille annetaan sairaalatyyliset rannelenkit ja sairaalakaavut. Jos annostaan ei syö loppuun, tarjoilijat antavat piiskaa puisilla pöytätennismailan tapaisilla lätkillä. Tässä ravintolassa yli 350 paunaa (160 kg) painavat syövät ilmaiseksi ja ravintola kehuskelee sillä, että heidän asiakkaansa ovat saaneet sydänkohtauksia kesken ruokailun. Suurin hampurilainen on Quadriple Bypass Burger (nelinkertainen ohitusleikkauspurilainen) ja siinä on melkein 10 000 kcal, eli neljän päivän ravintoannos. Tämä Guardianin video kertoo paikasta oleellisimman.
En saa ihan vielä ilmaista ruokaa.


Lisää elokuvista tuttuja mainostauluja

Leikkipuistoa viilennettiin vesisumulla

 Vegasissa kaikki toiminta perustuu siihen, että ihmisiä yritetään saada pelaamaan enemmän. Juomat olivat The D -kasinossa 6 $ kappaleelta. Jos pelaat kortti- tai kolikkopelejä, ovat juomat ilmaisia. Brock innostui pelaamaan mekaanista hevospeliä. Ihmiset huusivat ja kannustivat mekaanisia hevosia juoksemaan kovempaa. Vastoin tapojani istuin mukaan pelaamaan. Peli oli niin hidastempoinen, että minimipanoksella pelaaminen ei veisi rahoja kovinkaan nopeasti ja tarjoilu olisi kuitenkin ilmainen. 10 $ riitti hienosti reilun parin tunnin istumiseen ja juomien nautiskeluun. Linkin takana video pelin toiminnasta.
Brock ja John
Automaatin ottama kuva hevospelin edessä. Kuvassa mukana Tennesseestä kotoisin olevat Janice ja Josh.
Illalla Fremont herää eloon ja katos paljastuu valtavaksi lediscreeniksi. Tasatunnein järjestetään teemanäytöksiä, jotka (yllätys, yllätys) ovat hyvinkin isänmaallisia ja armeijaa tukevia. Vanhan Vegasin loisteputkivalot ja neonvalot ovat upeita, eikä uusi Strip minun mielestäni pärjää mitenkään tälle vanhalle. Toki, minä olen oppinut tunnistamaan Vegasin James Bondien ja muiden elokuvien kautta ja tämä on nimenomaan SE Vegas.











Varhain tiistaiaamuna on aika lähteä lentokentälle. Matka oli taas antoisa ja älyttömän hauska. On vaikea kuvailla sitä tunnelmaa, joka TAM:ssa on. Toivottavasti tämän blogin kautta olen saanut välitettyä edes osan siitä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti