Kysymyksiä pastorille, Emery Emery juontaa |
15.00 Vuosi skeptiikan voittokulkua
Jamy Ian Swiss
Jamy kertaa viimeisen vuoden aikana saavutettuja asioita.
Tietenkin hän mainitsee sivulauseessa kuolleen ennustajan Sylvia Brownin. Skeptikoilla ei ollut (toivottavasti) tämän kanssa mitään tekemistä, mutta uutinen oli silti isohko.
Selvännäkijä Rose Marks tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan. Selvännäkijä Sally Morgan sai kansainvälistä julkisuutta, kun yksi hänen asiakkaistaan oli ymmärtänyt jutun juonen väärin. Hän oli laittanut oman nimensä kulhoon, josta nostettiin kuolleiden sukulaisten nimiä yhteydenottoa varten. Tarina on lukemisen arvoinen.
James McCormick tuomittiin, kun hän oli myynyt taikavarvun veroisia pommintunnistuslaitteita armeijalle. Vaikka ne on todettu tehottomiksi, myyjä on tuomittu ja kaiken pitäisi olla selvää, niitä saattaa olla yhä käytössä Irakissa, Thaimaassa, Meksikossa, Libanonissa, Filippiineillä ja useissa Afrikan maissa.
Rokotevastainen Jenny McCarthy ja kreationisti Sherri Shepherd lähtevät The View -ohjelmasta.
Dr. Oz joutui kongressin eteen kertomaan, ettei oikeasti usko kaikkeen mitä ohjelmassaan sanoo. Tästä on saatu valtavasti huumoria, esim tämä.
Neil deGrasse Tysonin juontama Cosmos antoi kreationismille oikein kunnon selkäsaunan.
Deepak Chopra lähetti videoviestin TAM:n osallistujille ja antoi oman miljoonan dollarin haasteensa. Linkin takaa löytyy video ja Doubtful Newsin mainio lyhennelmä aiheesta.
Suurin voitto Swissin mukaan olisi voinut olla edellisvuonna paljon puhetta aiheuttanut Stansilav Burzynski. Hän sai paljon lokaa niskaansa syksyllä, mutta sai juuri vähän aikaa sitten luvan jatkaa kokeita.
15.30 Harvinainen ja kaunis asia
Daniel Loxton
Daniel kertoo työstään Junior Skeptic Magazinessa. Skeptinen ajattelu on tapa nähdä maailma. Se on lista työkaluja, joita oikein käyttämällä voi päätellä asioiden oikean tolan, voi kiinnostua pienimmistäkin asioista ja nähdä niissä kokonaisia maailmoja.
Daniel Loxton |
Danielin puhe on kaunis motivointipuhe, joka kannustaa ottamaan myös pienemmät huomioon. Puhe ei juurikaan sisällä uutta informaatiota.
16.30 Kuinka ajatella kuin skeptinen neurologi
Steven Novella
Steven kertoo kuinka monilla hänen potilaistaan on "Dr. House"-syndrooma. Potilaalla on lista oireita ja he haluavat saada jonkinlaisen diagnoosin. Kun skannaukset ja mittaukset ovat ihan normaalit, potilaat pillahtavat itkuun. Potilaiden logiikkana on, että heidät voidaan hoitaa, jos jotain löytyy. Toisaalta he olettavat kuolevansa, jos mitään diagnoosia ei saada tehtyä. Suurin osa tällaisista tapauksista on psykosomaattista sairastamista, univajetta tai yleisesti huonoja elämäntapoja. Potilaalle voi määrätä liikuntaa, terveellisempää ruokavaliota lisätutkimusten sijaan.
Steven Novella |
Lääketieteen opiskelijat joutuvat helposti saatavuusharhan uhriksi eli diagnosoivat helposti harvinaisia tauteja. Vaikka vastaanotolle marssisi potilas, jolla on kaikki erittäin harvinaisen Pickin taudin oireet ja merkit, on silti todennäköisempää että kyseessä on epätyypillisesti ilmenevä Altzheimerin tauti. Jos uutisissa on juttuja gluteeniherkistä ihmisistä, yhä useampi ihminen "haluaa" saada taudin. He löytävät itseltään oireita ja kulkevat lääkäriltä toiselle saadakseen haluamansa diagnoosin.
Novella käy vielä läpi pareidolian perusteet ja parasomnian. Pareidolia on hahmojen tai kasvojen näkemistä sattumanvaraisissa kuvioissa. Parasomnia on outoja unen aikana tapahtuvia ilmiöitä, kuten liikuntakyvyn menettämistä.
Koko puheen voisi vetää yhteen lauseeseen. "Sinä et halua olla se mielenkiintoinen tapaus"
17.00 Harhautuksella leikkimistä: Huijaukset, harhautukset, pilat ja urbaanit legendat
Eugenie Scott
Kuten kaikki hyvät tarinat, huijaukset ja urbaanit legendat kiehtovat ihmisten mieltä. Urbaaneja legendoja kerätään useille nettisivuille, mm. Museum of Hoaxes kerää niitä.
Eugenie Scott |
Käytännön pilat ovat harmittomia, hauskoja ja viihdyttäviä. Miten pilat eroavat huijauksista? Eugenie jaottelee tämän kohderyhmän mukaan. Käytännön pilat kohdistetaan yksilöille tai tarkkaan rajatulle ryhmälle. Huijaukset taas suunnataan avoimesti kaikille ihmisille.
Petos on huijaus, jolla yritetään saada petettäviltä rahaa, tavaraa tai aiheutetaan haitta ja harmia jollain muulla tavoin. Eugenie kertoo esimerkin Oliver-simpanssista ja Paluxy-joen kivisistä jalanjäljistä.
Puheensa lopuksi Eugenie saa JREF:n James Randi -palkinnon.
17.30 Bill Nye
Bill Nyen puheella ei ole otsikkoa, mies on Yhdysvalloissa kaikille tuttu, "The Science Guy".
Hän aloittaa vitsillä ja kertoo keväisestä väittelystään kreationisti Ken Hamin kanssa. Omien sanojensa mukaan ilman Eugenie Scottin apua hänen uransa olisi ollut lopussa. Ken Hamin uskomuksista saa valtavasti huumoria. Maailmankaikkeus on hänen mukaansa 6000 vuotta vanha, raamatun tulva tuli 4000 vuotta sitten. Ken Hamin mukaan Nooan vene oli noin 180 m pitkä ja siinä oli mukana 7000 eläinlajia. Nykyään niitä on varovaisten arvioiden mukaan 60 000 000, joten tarvittaisiin 11 uutta lajia joka päivä 4000 vuoden ajan. Lisäksi jokainen kasvi olisi kuollut vuoden mittaisessa tulvassa, mutta tämä ei Hamia häirinnyt. Hamin Kreationistimuseo on Nyen mukaan ensimmäinen museo, jossa ei nähnyt yhtään vanhaa esinettä.
Bill Nye |
Nye on Planetary Societyn puheenjohtaja ja puhuu paljon asteroidien vaaroista ja miten niitä voitaisiin ehkäistä. Hän puhuu mitä tiede voisi tuoda tullessaan, miten voisimme saavuttaa vähemmän saastuttavaan yhteiskunnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti