Sunnuntai-ilta

Kuten on jo perinteeksi muodostunut, ihmiset kokoontuvat Del Mariin, juovat olutta, hyppäävät pöydästä toiseen, pelaavat pelejä ja puhuvat. George Hrabin pöydässä lauletaan lauluja ja pöytäkunta laajenee nopeasti parikymmenpäiseksi.

  
Kun Hrab ei jaksa, ottaa Richard Saunders kitaran käteensä.

Tunnelma on haikea ja nyt alkavat olla viimeiset mahdollisuudet vaihtaa yhteystiedot.

Viime vuonna tähän aikaan aloin olla varma, että haluan tulla uudelleen. Tunnelma on hyvin samanlainen nyt. Olisi kamalaa, jollen näkisi näitä ihania ihmisiä enää. Sosiaalinen media auttaa tietenkin jonkin verran, mutta ei tietenkään korvaa fyysistä läsnäoloa. Ne viime vuoden tutut, jotka eivät päässeet paikalle tänä vuonna, ovat katuneet päätöstään ja kiemurrelleet tuskissaan kotonaan. Olisi kamalaa olla siinä tilanteessa ensi vuonna.

Ilta etenee pikkuhiljaa, väki vähenee ja Del Mar hiljenee. Olen itse melkein loppuun saakka ja poistumme aamupalalle viiden aikaan aamulla. Jotain pientä Ameriikan malliin vastaa ateriaa suomalaisessa ravintolassa. Kerrankos sitä syö vähän enemmän..